Alajärven kaupunki myönsi suunnittelutarveratkaisun

Alajärven kaupunginhallitus myönsi kokouksessaan 23. syyskuuta suunnittelutarveratkaisun Koppelonevan aurinkovoimahankkeelle.

Koppeloneva sijaitsee Luoma-ahon ja Koivumäen kylien välimaastossa, lähellä Vimpelin kunnan rajaa. Hankealue on pinta-alaltaan noin 49 hehtaaria, ja alueelle suunnitellaan enintään noin 45 MWp aurinkovoimalaa. Aurinkopaneelikentän koko on noin 40 hehtaaria.

Kaupunginhallitus suostui hakemukseen ehdolla, että viranomaislausunnoissa vaaditut luvat on hyväksytty. Lisäksi edellytyksenä on, että hankkeelle laaditaan tarkempi hulevesisuunnitelma ja ojitusilmoitus. Lisäksi rantapuusto tulee säilyttää.

Perusteluina kaupunginhallitus toteaa, että suunniteltu hanke soveltuu ympäristöönsä, eikä se aiheuta haittaa lähialueen asukkaille tai maanomistajille. Lisäksi se näkee, että alueen käyttötarkoituksen muuttaminen aurinkoenergian tuotantoon tukee aurinkoenergian kestäviä tuotantoperiaatteita kun ajatellaan voimalan kokoluokkaa, voimalinjojen sijoittumista, tieverkostoa ja ympäröivää maankäyttöä.

11.6.2025

Rakennuslupa on lainvoimainen

Koppelonevan aurinkopuiston rakennuslupa on saanut lainvoiman. Sen myötä hanke etenee tarkempaan suunnitteluun. Seuraavaksi keskitymme teknisiin yksityiskohtiin ja ryhdymme valmistelemaan rakentamista.…

Suunnittelutarveratkaisu on saanut lainvoiman

Koppelonevan aurinkopuiston suunnitelmat etenevät. Sitä koskevasta suuunnittelutarveratkaisusta ei tullut valituksia, joten se on saanut lainvoiman. Seuraavaksi ryhdytään valmistelemaan rakennusluvan hakemista.…

Suunnittelutarveratkaisu nähtävillä

Maankäyttö- ja rakennuslain perusteella aurinkopuistohankkeen naapureille ja muille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa vaikuttaa, varataan mahdollisuus tehdä…